Tutustu ohjeisiin, joilla hoidat auton, moottoripyörän, mopon tai muun ajoneuvon kaupat sujuvasti ja ilman jälkipyykkiä.
Toimi näin
Tarkista ajoneuvon rekisteritiedot ennen kaupantekoa
Osta ajoneuvo ainoastaan rekisteriin merkityltä omistajalta. Näin vältyt ongelmilta omistusoikeuden, liikennevakuutuksen ja ajoneuvoveron kanssa. Ostajana voit edellyttää, että myyjä rekisteröi ajoneuvon omiin nimiinsä ennen kauppoja.
Varmista, että ajoneuvo on liikennekäytössä. Et saa ajaa liikennekäytöstä poistetulla ajoneuvolla ennen liikennekäyttöön ottoa. Seurauksena liikennekäytöstä poistetun ajoneuvon käytöstä on aina vähintään 1000 euron lisävero.
Jos edellinen haltija tai omistaja ei ole maksanut ajoneuvoveroja, ajoneuvo on käyttökiellossa.
Huomioi myös, että edellisen haltijan tai omistajan ajoneuvoverokauden eräpäivä voi olla vasta kaupanteon jälkeen. Muistuta myyjää veron maksamisesta.
Täytä luovutuskirjat kaupanteon yhteydessä ja tarkista myyjän henkilöllisyys
Sovi myyjän kanssa etukäteen, että hän tulostaa luovutuskirjan sekä itselleen että sinulle kaupantekotilaisuuteen. Myös sinä voit tulostaa ne tarvittaessa.
Täytä ja allekirjoita luovutuskirjat yhdessä myyjän kanssa. Tarkista myyjän henkilöllisyys kaupantekotilanteessa. Huomioi, että myyjä tarvitsee henkilö- tai Y-tunnuksen luovutusilmoituksen tekemistä varten.
Anna toinen luovutuskirjoista myyjälle
Anna toinen luovutuskirjoista myyjälle ja säilytä toinen itselläsi mahdollisten ristiriitatilanteiden varalta.
Tee ajoneuvon omistajanvaihdos luovutusilmoituksella
Sähköinen luovutusilmoitus on helpoin ja edullisin tapa hoitaa luovutus ja omistajanvaihdos. Sähköisellä luovutusilmoituksella myyjä vahvistaa, että hän on myynyt ajoneuvon ja se siirtyy ostajan vastuulle.
Pyydä myyjää tekemään sähköinen luovutusilmoitus kaupanteon jälkeen. Tämän jälkeen voit ilmoittaa ajoneuvon omistajanvaihdoksesta Oma asiointi -palvelussa.
Ajoneuvon omistusoikeuden luovutus varmenteella tai rekisteröintitodistuksen ilmoitusosalla
Jos myyjä ei tee luovutusilmoitusta, voit ilmoittaa ajoneuvon omistusoikeuden siirtymisestä varmenteella tai rekisteröintitodistuksen ilmoitusosalla (II osalla). Suosittelemme kuitenkin luovutusilmoituksen tekemistä jokaisen ajoneuvokaupan yhteydessä.
Poikkeustilanteita käytetyn ajoneuvon ostossa
Yllä olevat ohjeet riittävät useimmiten kaupantekoon. Joskus lisäneuvot saattavat kuitenkin olla tarpeen. Tässä tavallisimmat poikkeustilanteet.
- Olet ostamassa ajoneuvoa, jolla ei ole papereita.
Tutustu ohjeisiin joko sivulla Rekisteröintikatsastu s tai Rekisteröi ulkomailta käytettynä tuotu paperiton ajoneuvo (Ulkoinen linkki). - Olet ostamassa ajoneuvon joltain muulta kuin rekisteriin merkityltä omistajalta.
Lue lisää sivulta Mitä ajoneuvolle merkitty luovutusilmoitus tarkoittaa? (Ulkoinen linkki) - Olet ostamassa pelastus-, ruumis- tai eläinlääkintäajoneuvon. Erikoiskäyttöisille ajoneuvoille on voitu myöntää autoverovapaus tietyin edellytyksin, lisätietoa sivulta Erikoiskäyttöisten ajoneuvojen autoverovapaus. (Ulkoinen linkki)
- Haluat rekisteröidä kuolinpesään kuuluneen ajoneuvon tai hankkia ajoneuvon kuolinpesän nimiin. Lue tarkemmin sivulta Kuolinpesän ajoneuvon rekisteritietojen muutokset (Ulkoinen linkki).